keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Mukava ilta-päivä / An afternoon with my DD



Sataa,sataa ja on niin syksyistä kuin olla voi.
Meillä on kiireinen aika työssä ja lapsukaiset on syyslomalla.
Lupasin kumminkin että järjestän edes ilta-päivän yhteistä aikaa tytölle ja niin lähdimme Senäjoelle.
Kävimme syömässä Thaimaalaisessa ruokapaikassa ja sitten suuntasimme
Taitopuoti Paperinauhaan.
Ruusunpuna tarvitsi Copic-tusseja ja muuta tärkeää tarviketta taideprojekteihinsa.
Penny Black seimiaiheinen leimasin oli ihan "pakollinen" ostos.



Paperinauha on nimensä mukaisesti keskittynyt korttiaskarteluun ja skräppäykseen mutta valikoimissa on paljon kaikkea kivaa jota voi käyttää ristipistojen viimeistelyyn.
Tilda kankaita tarvitsen ihan heti salaiseen työhön ja pitsit on myös pian tarpeen.



Pikaisesti haimme vielä Sittarista iltalukemista ja ruokatarpeita,Faunatteresta kissoille tuliaisiksi pieniä höyhenpyrstöisiä leluhiiriä eli Hintusia kuten olemme ne nimittäneet(H=hiiri + (L)=intunen = hintunen :D

Cross Stitcher lehti oli nyt uudistunut ja vaikutti paljon tyylikkäämmältä kuin aikaisempi versio.
Cross Stitch Card Shop lehdessä oli Helga Mandl joulumalleja ja ihan niiden takia kannatti tuo lehti hankkia..

Kiitos kaikista kommenteista,Ruusunpunankin mieli tuli oikein iloiseksi kun sai ystävällistä ja niin kannustavaa palautetta piirustuksistaan.

*******

Welcome to read my blog Lula !
I am so happy you came to my reader.

Even I have had extremely busy time on my work I managed to spent an afternoon with my DD on the nearest city.
First we had delicious food on Thai-reastaurant and then we went to the craft-shop to bought more the great Copic-pens for my DD.
I bought some pretty Tilda-fabrics and some lace.
For to get extra inspiration we found the Cross-Stitcher Magazine(uk) and
Cross Stitch Card-shop newest issue.
There were some beautiful and cute Helga Mandl designs on it as a nice surprise.



Here are my
yellow pumpkins on the front door,
enjoy the autumn and stitch a lot!!

With blessings,
Lumiruusu

5 kommenttia:

  1. Ihania pitsinauhoja oot löytäny! Askartelutarvikkeita aina tarvitaan ja hyvät on teillä iltalukemiset! Kurpitsat lienevät omaa tuoatntoa? Ihanan värisiä!

    VastaaPoista
  2. Wow you had a great day with your DD, love the fabric's and the lace. There will beautifull things rolling out of your hand soon!!!
    Great magazine's, I love Helga Mandl patterns, the SAL I'm stitching is from her

    VastaaPoista
  3. Looks like you are going to have fun with your stitching. Lovely pumpkins!

    VastaaPoista
  4. Voi kun ihania kankaita ja pitsejä!!!

    Viesti ristipistotapaamisesta tuli huomattua! Toisella kertaa sitten kun löytyy parempi ajankohta. Mun sähköposti on muuten suunnittelija @ suomi24 . fi

    T: Ulla

    VastaaPoista
  5. Mukavia ostoksia olet tehnyt, pitsit ja kankaat ihanan sävyisiä. Kiitos myös kauniista komentistasi blogissani ja arvaatkos mitä? Juuri tuon laulun säkeet kirjoitin korttiin :). Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista