sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Mitä ihmettä! - Sininen koriste??



Jo monta kuukautta sitten tein Isa Vautierin ilmaisesta mysteerimallista valmiiksi
kolme ruutua,ne joista tykkäsin eniten.EN yleensä ikinä ,koskaan ,todellakaan tee mitään kokonaan SINISTÄ ,se ei kerta kaikkiaan ole mun väri.
Nyt päätin kuitenkin kokeilla koska tuo Atalien-lanka oli sävyltään juuri se josta voisin tykätä ja halusin kaiken punaisen ja roosan keskelle jotain sinistäkin kuin mausteeksi.
Keskelle pistelin talon(= kotini),kaksi lintusta(= minä ja isäntä)
ja luovuudesta,mielikuvituksen lennosta kertova perhosen tekstillä "Vapaus".
Suunnittelin tehdä kuvan mukaisen pitkulaisen koristeen joka sopisi kesäisen
vaal.puna / valko-raidallisen kaitaliinan ja muiden herkkien pastellisävyisten
kesäsisustus juttujen kanssa.
Silitin työn huolellisesti ja laitoin sen odottamaan...?...?? -
Niin minne?
Etsin hetken kuluttua järkevistä ja lopulta jo täysin älyttömistäkin paikoista
mutta ei missään! Kääk! Se oli eka työ jonka olin pistellyt 32ct kankaalle ja voi että sitä jouduin purkamaan:/ Ja nyt se oli kadonnut!

Viime viikolla kävin läpi laatikkoa jossa on viimeistely kankaita ja mitä kummaa-erään kankaan SISÄLLÄ oli taiteltuna kadonnut työni :D
Viimeistelin koristeen niin kuin oli ollut tarkoituskin.
Taakse laitoin pitsinauhaa ja kaksi Tilda-nappia.




Tässä vihdoin eka osa kysymys-vastaus postaukseen.
Ruusunpuna vastaa osaan kysymyksistä ja kertoo Kimalajan elämäntarinan
omassa päivityksessään.

Mistä alkoi innostukseni käsitöihin?
Anoppini on tosi taitava kaikissa kädentaidoissa,hän osasi kivasti opettaa ja kannustaa kokeilemaan esim. Hardanger-kirjontaa jota tehdään helmilangalla.
Ystäväni Pioni antoi minulle kokeiltavaksi pienen ristipistopakkauksen ja toisen ja kolmannen jonka jälkeen ostinkin sitten ihan itse tarvikkeita.

Perusjuttuja itsestäsi

hmm...oon kotoisin pääkaupunkiseudulta mutta asun nykyään täällä Etelä-Pohjanmaalla
pienessä sivukylässä ,suuren peltolakeuden keskellä.
Lapsia on kaksi.
Oon käynyt vuoden eräässä kansanopistossa taidelinjaa,töissä oon kotitoimistossani.

Onko mulla joku lempparityö pistelyjen joukossa vai onko ne kaikki lemppareita?

Vaikea tosiaan valita vain yhtä mutta Tralalan Miss Tigri
ja Gideon Lammas on kyllä rakkaita.Samoin Virallinen Käsityömessukassi on musta oikein onnistunut.

Miksi vaihdettiin vaaleanpunainen blogipohja?

Sovittiin että tuunataan blogia niin että molemmat tykkää ja vuorotellen kumpikin saa enemmän omia ehdotuksiaan läpi.Tästä vaaleanpunaisesta me tykättiin molemmat Ruusunpuna tämän löysi mutta kun minäkin tykkään tyttömäisen söpöstä tyylistä niin ollaan molemmat tähän tosi tyytyväisiä! I'm a Barbi-girl... :)


Tässä "huippuvirkamies" entistäkin korkeammalla paikalla!

3 kommenttia:

  1. Mukavaa, että tämä pistely löytyi meidänkin ihailtavaksi =)

    VastaaPoista
  2. Ja minusta kun sininen on niin kaunis väri, ja tuo pisely sopii siniseksi oikein erityisesti :)!
    - Kyselemäsi pandamalli ("100%-nature" nimeltään) on Violariumista, sekin, ja näytti olevan ainakin vielä viime viikolla kokoelmissa. Minustakin se on selkeä ja kaunis. (Sisältää muuten jonkinverran helmiä myös.)

    VastaaPoista